Dix mois de Nancy: Nurinkurinen viikko keittosunnuntaista Brysselin-meininkeihin

Eilinen oli aika täydellinen sunnuntai. Kokoonnuttiin A:n kanssa meille kokkaamaan keittoja, koska keitot ovat parhaita ja täällä niitä saa harvoin jos koskaan. A valmisti kanelinmakuista tomaattikeittoa, joka oli aivan huippuhyvää. Itse valitsin joululahjaksi saamastani opiskelijan keittokirjasta summanmutikassa guacamole-kuorrutteisen papukeiton. Siitäkin tuli ihan hyvää, mutta guacamole meni vähän persiilleen, koska edellisenä päivänä ostamani avokado ei ollut ehtinyt kypsyä tarpeeksi ja niinpä lopputuloksena ei ollut mikään vihreä tahna vaan ennemmin avokadohakkelus. :<

Yhtä kaikki syötiin hyvin ja juotiin päälle kahvit. Sen jälkeen H liittyi seuraamme ja suuntasimme vanhan kaupungin halki Pépinièreen. Siellä surkuttelimme taas kerran häkkeihin teljettyjä eläinparkoja ja pidimme välipalahetken. Kioskin valikoima oli niin hyvä, että jouduin miettimään oikein tosissani, mikä olisi kaikkein parasta herkkua: jäätelö, vohveli vai lätty. Valitettavasti huolellisesta harkinnasta ei ollut mitään hyötyä, koska mokasin homman tilaushetkellä. Olin päätynyt sokeroituun lättyyn, mutta jostain syystä sanoin myyjälle haluavani sokeroidun vohvelin. Huomasin erheeni liian myöhään, joten jouduin toteamaan että vohveli it’ll be then. No hyvää sekin oli toki. Sokeroidun vohvelin suurin miinus on se, että se on yltä päältä tomusokerissa. Niin olin minäkin sen syötyäni.

Siinä siis sunnuntai pääpiirteittäin. Muuten viikkoa on leimannut lähinnä ankaran flunssa-aallon rantautuminen kaupunkiin, ja kyllä, olen taas kipeänä. :< Tällä kertaa se ei kyllä ole mikään ihme, sillä T:hen iski tiistaina keuhkoputkentulehdus. Lienee sanomattakin selvää, että jos taloudessa asuu räkätautinen, lenssulta suojautuminen on melko mahdotonta. Hyväksi onneksi näyttää kuitenkin siltä, ettei tauti mun kohdalla ole pahimmasta päästä. En ole joutunut vielä vuoteen omaksi, joten kyllä se tästä, ça va aller. Tämä kolmas flunssa saa kyllä luvan jäädä reissun viimeiseksi!

Torstaina olin A:n ja muiden vaihtareiden kanssa jonkinlaisessa, öh, rock-konsertissa? Kahden euron vaatimattomalla pääsymaksulla sai ihastella kolmen tasoltaan vaihtelevan rock-/punk-kokoonpanon esityksiä. Bon, vaihtelua sekin, mutta eipä tuo nyt ihan mennyt yhteen oman musiikkimakuni kanssa.

Perjantaina vuorossa oli L’Artiste leffateatteri Cameossa. Pakkohan se viiden Oscarin ihme oli käydä katsomassa. No joo, en odottanut mitään ja sain odotuksilleni täyden vastineen. :D Melko yhdentekevä pätkä. Mykkä ja mustavalkoinen ovat ehkä nykypäivän elokuvamaailmassa vallankumouksellisia ideoita, mutta siihen se jäikin. Enemmän tähtiä antaisin sen jälkeen syödylle kanakebab-aterialle (ja pätkässä esiintyneelle Uggy-koiralle)!

Sitten muutama sananen viikon takaisesta Brysselin-reissusta. Voi, kaupunki on niin kaunis että se yltää kyllä tämänhetkisen lempparilistani kärkisijoille! Ei se toki aivan kaikilta osin ole viehättävä (on rumia EU-rakennuksia ja rakennustyömaita), mutta ne kauniit korttelit ovatkin sitten omaa luokkaansa. Kun huristelimme bussilla idyllisiä katuja pitkin, en voinut olla kuvittelematta itseäni jollekin kattohuoneiston parvekkeelle kesäiltana juhlamekko päällä ja viinilasi kädessä. Taustalla soljuisi kepeä musiikki ja huoneisto täyttyisi huipputyypeistä ja meillä olisi aika hyvä meno! :> Muutenkin luettuani hostellista napsimiani esitteitä (joita tosin harvemmin on uskominen), kaupunki vaikuttaa ihanan rennolta. Ihmiset arvostavat mukavia vaatteita, hyvää ruokaa ja kulttuuririentoja – mitä muuta voi toivoa?

No, paluu todellisuuteen. Viisiittiimme ei kuulunut parvekkeilla hienoissa hepenissä patsastelua, vaan muita juttuja, mutta aika hyviä olivat nekin! Lauantaina kävimme ihmettelemässä EU:n parlamenttia ja komissiota sekä istuskelemassa puistossa, jossa oli paljolti nurmikkoa ja puita ja hyviä penkkejä ja yksi mahtipontinen portti ja vaaleanpunaisia pilviä. Illalla kiskoimme napaan belgialaista erikoisuutta – tadaa – ranskalaisia! Sen jälkeen H ja minä ei jaksettu lähteä erasmusbilettämään johonkin meluisaan klubiin vaan suuntasimme etsimään sympaattisia pikkubaareja. Löydettiinkin kaksi istuskelupaikkaa, joista varsinkin jälkimmäinen oli aivan valloittava! Vanha rähjäinen kuppila, jossa soi menneiden vuosien musiikki ja seinällä pyörivät mustavalkorainat. Asiakaskunta koostui muutamasta parhaat päivänsä nähneestä vanhasta patusta ja tiskin takana hääri isonenäinen pieni ranskalaismies, jonka hupparin selkää koristi ruotsin lippu (???). Koko paikka oli kuin kaukainen pysäkki aikamatkalla.

Seuraava päivä olikin astetta kurjempi. H oli vatsataudissa, mikä latisti tunnelmaa aika lailla. Mahtui päivään silti visiitti kohtuu turhalla mutta ihan hauskalla Atomimumilla (siis mikä nimi!). Kyseessä on ”Brysselin Eiffel”, joka rakennettiin aikanaan World Expo ’58:ta varten. Mielestäni moinen vertaus Pariisin kruunuun on melkoista liioittelua. Myöhemmin päivällä söin hyvän annoksen simpukoita ja pääsin kierrokselle suklaamuseoon, joka oli kuitenkin melko kuiva. Siellä oli liikaa puisevaa puhetta termeistä ja liian vähän maistiaisia.

Kotiinlähtö iltapäivän taittuessa illaksi oli lopulta helpotus, sillä matkanteko kipeän seuralaisen kanssa oli kurjaa. Bussimatka kesti kauan ja oli oikeastaan aika kamala, koska jossain vaiheessa H hytisi kuumeisena viereisellä istuimella niin, että koko penkki tärisi. Siinä vaiheessa kieltämättä tuli sellainen olo, että haluan kotiin Suomeen. Tuntui kurjalta ja stressaantuneelta ja väsyneeltä (ja minä en edes ollut se, joka oli kipeä). Jossain vaiheessa kuume kuitenkin helpotti, ja loppumatka sujui siedettävämmin, kun ei tarvinnut olla niin huolissaan. Katselin öistä autotietä, valojen ketjuja ja maisemien ääriviivoja ja radiossa soi Pink Floyd ja tuntui siltä, että olen niin kaukana kotoa.

Sellainen matka oli siis se. Yksi huippupäivä ja toinen melko raskas päivä. Onneksi seuraavalla viikolla (tai viime viikolla, miten sen nyt ottaa, lol) väsymys jäi päivien varrelle, ja loppuviikko sujui jo tosi kivoissa merkeissä, kuten postauksen alkuosasta käy ilmi! :> Tähän loppuun vielä pakollinen kuvapläjäys, tsap!

Ilme on sellainen kuin en haluaisi kajota tuohon olueen pitkällä tikullakaan. :D Ihan hyvää se silti oli, tuollainen marja"olut". Poikettiin siis matkalla Brasserie du Bocqiin, maaseudulla sijaitsevaan kuuluisaan panimoon.